Toimintaa vuonna 2017

Suunnittelu- ja neuvottelumatka Kurkijoelle 29.1.-1.2.2017

Kurkijoki-Seuran ja Kurkijoki-Säätiön nelihenkinen ryhmä kävi  neuvottelumatkalla Kurkijoella tammi-helmikuun vaihteessa.  Tavoitteena oli tavata Kurkijoen kunnan, Lahdenpohjan piirin (johon Kurkijoki kuuluu) sekä Kala-Ranta -yhtiön edustajia. Tapaamisten tavoitteena oli keskustella ja sopia yhteistyöstä erityisesti hautausmaihin liittyen.

Matka onnistui hyvin. Niin Lahdenpohjan piiri kuin Kurkijoen kuntakin totesivat tyytyväisyytensä suomalaishautausmailla tekemäämme työhön eivätkä nähneet mitään estettä jatkolle (hautausmaatalkoille). Esitimme konkreettisimman suunnitelmamme hautausmaihin liittyen: keskimmäiselle hautausmaallle on haudattu yhteensä noin 5000 kurkijokelaista. Heistä noin tuhannen hautapaikka on tiedossa. Suunnitelma on, että omaiset voisivat tilata (seuralta/säätiöltä) muistoristin tiedossaan olevalle hautapaikalle. Tunnistamattomissa hautapaikoissa lepääviä omaisiaan voisi muistaa hautausmaalle tulevaan muistoseinään kiinnitettävällä laatalla. Isännillä ei ollut mitään suunnitelmaamme vastaan, mutta ei myöskään mielestään valtuuksia asiasta sopia. He selvittävät asiaa ja palaavat siihen. 

Suostuimme ilomielin isäntien ehdotukseen, että Kurkijoki-Seura ja Kurkijoki-säätiö allekirjoittaisivat Kurkijoen kunnan ja Lahdenpohjan piirin kanssa samanlaisen kulttuuriyhteistyösopimuksen kuin heillä Parikkalan kunnan kanssa.

Isännät kertoivat matkailusuunnitelmista alueella. Kovasti kannattavat Syväoron rajanylityspaikan avaaamista. Ensi kesänä olisi kuulemma luvassa päällysten moottoritien risteyksestä niin Lopottiin kuin Elisenvaaraan. Kirkonmäen rakentamiseen ei mitään uutta, asia seisoo. Pietarilainen rakennusyhtiö, jonka piti ortodoksikirkko rakentaa, on talousvaikeuksissa... eikä rakentamisen edellytyksenä olevaa puoltavaa lausuntoakaan historiallisesti merkittävän paikan rakentamiseen tiettävästi ole haettu.

Ensi kesän yhdellä kotiseutumatkalla on määrä purjehtia Käkisalmesta Heinäsenmaan saaren kautta Kurkijoelle. Kotimatkalla tavattiin Käkisalmessa laivan kippari ja sovittiin asiasta. No problem... 


 

 

Neuvottelupöydässä: vasemmalta Kurkijoki-Seuran pj Ahti Kurri, Kurkijoen kunnanneuvoston jäsen Mihail Bajev ("Mihailin hotellin" omistaja), Lahdenpohjan piirin hallinnon johtaja Vladislav Vohmin, Kurkijoen kunnan sosiaalisen kehityksen johtaja Elena Kalina, Kurkijoen kunnanjohtaja Vitali Filatov, Lahdenpohjan piirin neuvoston puheenjohtaja Tatjana Gerasimova, Kurkijoen kotiseutukeskuksen johtaja Marina Petrova ja Timo Rouhiainen Kurkijoki-Säätiöstä.

Rakennuttaja Viktor Rozhkov (Kurkijoen kunnan neuvostonjäsen) ja Marina Petrova.

Kirkonmäen takana sen sijaan on alkanut tapahtua! Kotiseutumatkoilla kävijät ovat vuosia ihmetelleet "moskeijan" näköistä keskeneräistä rakennelmaa... hotelli kuulemma... Nyt rakennustyöt ovat taas lähteneet käyntiin. Pääsimme ihan sisälle tutustumaan. Varsin valmistakin oli: tulossa on majoitustilaa 24 henkilölle, tasoltaan Kurkijoella ennen näkemätöntä. Toivotaan onnea hankkeen lopulle!

Näkymä rakenteilla olevalta hotellilta.

Uuden hotellin Laatokan puoleisista ikkunoista ja parvekkeilta on näkymä Laikkalanlahdelle.

Vasemmalta Timo Rouhiainen, Timur Gazimagomedov, Vladimir Oksanichenko, Ahti Kurri ja Riitta Sainio.

Kala-Ranta-yhtiössä (konttori Kurkijoen Osuusmeijerin rakennuksessa) tavattiin pietarilainen omistaja/pääjohtaja Vladimir Oksanichenko ja toimitusjohtaja Timur Gazimagomedov. Kala-Ranta on Kurkijoen suurin teollisuuslaitos ja nyt kerrottiin suunnitelmissa olevan kaksinkertaistaa tuotanto. Yhtiö tukee ja rahoittaa kurkijokelaisia kehityshankkeita ja pitää historian säilyttämistä ja esille tuomista tärkeänä. Luvassa on taas apua kesän talkoomatkalle. Ensi kesän kotiseutumatkalla Käkisalmesta matkalaisia kuljettava laiva kiinnittyy Kurkijoella Kala-Rannan laituriin.